Atlantin yllä matkalla USA:aan

Kaikki oli käynyt nopeasti. Minun makuuni turhankin nopeasti. Viime elokuun puolivälissä, yhtä aikaa kun valmistauduin väitöstilaisuuteeni, kirjoitin ensimmäistä apurahahakemustani väitöksen jälkeistä (post doc) ulkomaan tutkimustyöskentelyä varten. Tänään, vain reilut viisi kuukautta myöhemmin, istun lentokoneessa Atlantin valtameren yllä, matkalla Yhdysvaltoihin, tekemään tutkimusta apurahalla.

Syyskuussa sain ensimmäisen myönteisen päätöksen apurahahakemuksiini. Sen jälkeen asiat ovat edenneet rytinällä. Olin tiiviisti yhteydessä erääseen tutkimusalaani liittyvään tutkimulaitokseen Yhdysvalloissa, nimittäin Monell Chemical Senses Centeriin Philadelphiassa. Sieltä mahdollisuus väitöksenjälkeiseen tutkimustyöskentelyyn pian varmistuikin. Lokakuun loppupuolella kävin paikan päällä Monellilla suunnittelemassa tutkimustyöjaksoani yhdessä tulevien pomojeni, Danielle Reedin ja Charles Wysockin, kanssa. Viisumihakemus pantiin vireille. Joulukuussa kävin Yhdysvaltain Suomen suurlähetystössä viisumihaastattelussa ja viisumin sain juuri ennen joulua.

Lähes viisivuotinen työskentelyrupeamani Helsingin yliopiston elintarviketieteen laitoksella ja Kansanterveyslaitoksen (nykyisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL) molekyylilääketieteen osastolla päättyi vuoden 2008 lopussa. Samalla myös muutin Helsingin Vuosaaresta tilapäisesti vanhempieni luokse Porvoon Kaarenkylään. Luulin, että olisin tammikuussa ehtinyt kunnolla vetää henkeä. Muuton jälkihoito ja USA:aan siirtymisen valmistelu kävivät kuitenkin työstä! Lapsuudenkodistani vanhempani sitten saattoivat minut tänään Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kohti suurta seikkailua?

"Kotimaa kun taakse jäi"

Olin asettanut kännykkäni herättämään minut tänään kello 3:30. Yöunet jäivät puoleen tavallisesta. Jännitys oli sen verran päällä, että nousin ylös poikkeuksellisesti jo ensimmäisestä herätyksestä, painamatta torkkukytkintä.

Pikainen suihku, pukeutuminen ja tarkistus että tärkeät jutut ovat mukana. Aamupala, (suomalaista) kaurapuuroa ja ruisleipää - milloinkohan saan nauttia teistä seuraavan kerran? Ahneuksissani änkesin yhteen matkalaukuistani vielä pari pientä kirjaa. Kolme täyteen sullottua matkalaukkua sekä käsimatkatavara, pieni vetolaukku ja selkäreppu, mukana sitten lähdettiin kohti Helsinki-Vantaata.

Kaunis lumipeite koristi maisemaa. Pakkasta lieni muutama aste ja lunta leijaili kevyesti maahan. Oli vielä pimeää.

Kello oli kuusi. Isä ajoi auton lentoaseman saapuvien lentojen alueen parkkiin ja hain kärryt matkalaukuilleni. Kasasin laukut kärryihin ja työnsin ne lähtökerrokseen vievien rullaportaiden eteen. Vanhempani saattoivat minut sinne. Hyvästelin vanhempani. Jännitys ei sallinut tunteitteni tulevan pintaan. Siirryin lähtökerrokseen.

Uusi lehti elämässäni kääntyi pimeänä talviaamuna.

Vein matkalaukkuni laukkujen luovutustiskille. Aikaa oli hyvin, kävin vielä ulkona hengittämässä raikasta ilmaa. Sitten menin turvatarkastukseen ja edelleen lähtöportille 32. Aamuruuhkaa ei vielä ollut, eikä minun tarvinnut jonottaa.

Portilla orpouden tunne alkoi kummittella. Olin välitilassa. Olin juuri äsken jättänyt tutun ja turvallisen elämän, mutta en vielä kiinni uudessa. Siinä tilassa orpouden tunne on kai luonnollista, lohdutin itseäni jälkeenpäin.

Lentokone joutui odottamaan lähtöä kentällä. Vielä ei tuntunut hyvältä. Lentokone nousi ilmaan puoli tuntia aikataulustaan myöhässä. Kone nousi pehmeästi ilmaan. Taitavat kuljettajat, ajattelin.

Pilvien yläpuolella paistoi aurinko. Kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti! Auringonpaiste kohensi mieltäni ja epävarmuus alkoi väistyä. Sämpylä, tuoremehu ja tee koneessa virkistivät myös. Lento oli ihanan tasainen. Aurinko paistoi taas.

British Airwaysin lento saapui Lontooseen, Heathrown kentälle, kutakuinkin aikataulussa lähdön viivästymisestä huolimatta. Koneessa vaikutti olevan paljon liikematkustajia. Lentoaseman terminaalit näyttivät siisteiltä ja opasteet olivat hyvät, eikä ruuhkaa ollut häiritsevästi.

Siirryin ykkösterminaalista viitosterminaaliin bussikuljetuksella ja turvatarkastuksen jälkeen etsin tietoa lähtöportista. Tieto tuli vasta myöhemmin (kuten tällä lentoasemalla on käytäntönä), mutta onneksi portti oli lähellä. Aikaa oli, joten kävin ostamassa uuden adapterin sähkölaitteilleni (kannettavan tietokoneen, kännykän ja parranajokoneen latureille), jotta voisin kytkeä ne myös Yhdysvaltalaisiin pistorasioihin.

Janotti, mutta päätin odottaa seuraavan lennon tarjoiluja. Minulla oli käteisenä vain dollareita ja olin liian laiska maksaakseni mehupullon visalla. :) Terminaalissa näin nunnia sinivalkoraidallisissa kaavuissaan ja turbaanipäisiä miehiä. Ihanan kansainvälinen tunnelma, joten en tarvinnut tuntea itseänikään oudoksi.

Sitten tuli aika nousta Philadelphiaan vievään koneeseen. British Airwaysin lento tämäkin. Kaikki sujui juohevasti. Olin internet-lähtöselvityksessä (online check-in) varanut itselleni paikan aivan koneen takaa, viimeisestä penkkirivistä. Paikka oli rauhallinen, mutta aivan wc:n lähellä. Kyllä, lennon aluksi saattoi havaita lievän virtsanhajun, ennen kuin ruoantuoksu onneksi peitti sen. :) Koneessa oli sopivan väljää, ehkä kaksi kolmasosaa paikoista on täytetty. Minulla oli ikkunapaikka ja viereinen istuin oli vapaa, joten sain nautia tilasta. Ruokailun jälkeen otin repusta kannettavan tietokoneeni esille ja aloin kirjoittaa tätä tekstiä.

"Saat sen mistä luovut"???

En koskaan pyrkimällä pyrkinyt apurahatutkijaksi ulkomaille. Ehkä juuri siksi mahdollisuus siihen tarjoutuikin, kun en yrittänyt liikaa. Ehkä minulle kävi kuten Tommy Hellsten ennustaa kirjassaan Saat sen mistä luovut: "Saat sen mistä olet valmis luopumaan".

Väitöskirjatyöni ohjaajat kuitenkin suosittelivat ulkomaille lähtöä voimakkaasti. Itsekin kaavailin kyllä muutoa pois Helsingistä, mutta en vielä suurempaan kaupunkiin (Philadelphiassa on noin 1,5 miljonaa asukasta), vaan jonkin pienemmän suomalaisen kaupungin läheisyyteen, maalle, elämään tavallista perhe-elämää. Ehkä minun pitää luopua myös tavoittelemasta niin paljon maallemuuttoa ja perhettä, niin kenties sitten niihinkin vielä joskus tarjoutuu tilaisuus...

Tiistai 27.1.2009 - Seuraava

Atlantin yllä matkalla USA:aan

"Kotimaa kun taakse jäi"

Uusi lehti elämässäni kääntyi pimeänä talviaamuna.

"Saat sen mistä luovut"???

Tiistai 27.1.2009 - Seuraava - Blogin etusivulle