Piipahdus Manayunkissa

Tänään minun oli tarkoitus kirjoittaa ensimmäisestä työmatkastani Yhdysvalloissa. Mutta päätinkin tehdä sen vasta myöhemmin paremmalla ajalla. Tulin nimittäin tänä iltana kotiin tavallista myöhemmin ja haluan päästä kohta nukkumaan. Siksi kirjoitan vain tämän iltaisesta reissustani erääseen Philadelphian kaupunginosaan.

Käväisin töitten jälkeen Manayunkissa. Vahingossa. Astuin väärään junaan, enkä huomannut sitä ennen kuin oli liian myöhäistä... Kyllä, tälläista voi siis sattua myös minulle. :)

Töissä oli ollut työteliäs päivä ja halusin päivän jälkeen junaa odotellessa rentoutua kuuntelemalla musiikkia MP3-soittimellani. Ajattelin, että olin rautatieasemalla katsonut opastetaulusta oikein kotiini Mt. Airyyn vievän R7-junan lähtöraiteen. Odottelin mielestäni oikealla laiturilla ja olin siinä käsityksessä, että seuraava juna olisi R7. Kiinnitin huomiota vain nappikuulokkeistani tulleeseen musiikkiin enkä saapuvasta junasta kertoviin kuulutuksiin.

Juna saapui ja astuin siihen sen kummempaa miettimättä. Juna kulki keskustassa samojen asemien kautta kuin tuttu R7-juna. Kuuntelin yhä musiikkia, enkä kuullut kuulutuksia asemien nimistä, tai ainakaan en kiinnittänyt niihin huomiota.

Jonkin ajan kuluttua kuulin kuitenkin musiikin läpi junan pillin ujellusta. Katsoin ulos ikkunasta ja huomasin, että menimme tasoristeyksen yli. Junailija siis vain halusi varoittaa autoilijoita. Kappas vain, kun en ollut aiemmin huomannutkaan, että junan reitillä oli tasoristeyksiä...

Matka jatkui. Istuin ikkunan puolella ja tuijotin välillä tylsistyneenä ulos. Hmm... onkos juna ennen kulkenut näin paljon maan pinnan alapuolelle louhitussa käytävässä? Korvissani soi Eppu Normaalin "John Fogerty". Asemat näyttivät jotenkin oudoilta. Mieleeni heräsi ajatus, että olenkohan väärässä junassa. Miten se voisi olla mahdollista? Eikös tämän pitäisi olla R7-juna?

Juna oli asemalla ja ikkunasta näin aseman nimen, "Wissahickon". Hupsista!!! Olin tosiaan väärässä junassa! Ei auta muu kuin jäädä alas ja ajaa takaisin keskustaan, ajattelin. Sammutin soittimen ja kerin kuulokkeiden johdon sen ympärille. Huikkasin paikalliseen tapaan "excuse me" vieressä istuvalleni, nousin ylös hänen antaessaan tilaa ja poistuin junasta seuraavalla asemalla.

"Onni onnettomuudessa." Juna oli R6 ja asema, jolla jäin pois, Manayunk. Manayunkissahan olenkin aina halunnut piipahtaa. Se on kaupunginosa, joka saa palstatilaa Philadelphian matkailuoppaissakin, ilmeisesti lukuisten pikku putiikkiensa, kahviloittensa ja ravintoloittensa takia. Ne ovat keskittyneet paljolti alueen halki kulkevan pääkadun, Main Streetin (suomeksi kirjaimellisestikin Pääkatu) varrelle. Manayunk sijaitsee Schuylkill-joen äärellä ja joen yli kulkee komea rautatiesilta. Harmi kun ei ollut kameraa mukana.

"Mullon tästä asti aikaa"?

Ei paniikkia, mutta nyt olen ansainnut tankkausta, vielä on pitkä matka kotiin, tuumasin, ja astuin sisälle paikalliseen Starbucksin kahvilaan. Lohdutin itseäni kahvilla ja kakulla. Ostin keskikokoisen kahvin ja palan kanelikahvikakkua. Kakku oli yllättävän hyvää. Sain sen vieläpä lämmitettynä. "Keskikokoinen" kahvi oli pahvimukillinen, johon silmämääräisen arvioni mukaan mahtuisi 2-3 suomalaista pientä kuppia kahvia! Muki oli niin täynnä, että siihen hädin tuskin mahtui valkaisua, jota oli tarjolla kolmea rasvaisuusastetta: maitoa, kermaa ja "half-and-half" -vaihtoehtoa.

Niin, ja jos joku ei vielä tiedä sitä, että olen alkanut opetella kahvin juontia (enemmänkin kuin satunnaisesti), niin tulkoon se nyt julki. :) Miten siihen on tultu, tarvitsisi oman tarinansa, mutta näin vain on päässyt käymään.

Kahvilan pöydässä istuessa mietin, että jos suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa henkilöä kohti, eivät yhdysvaltalaiset kyllä voi tämän kokoisilla mukeilla jäädä kovin paljoa jälkeen! :)

Kävelin takaisin Manayunkin asemalle, mutta koska junaa keskustaan päin ei ollut noin puoleen tuntiin tulossa, lähdin tekemään pienen kävelylenkin Main Streetille. Sen varella oli tosiaan paljon kauppoja ja ravintoloita. Kaksi isohkoa polkupyöräliikettäkin näin. Ajattelin, että tännehän voisi tulla käymään joskus toistekin, varsinkin päiväsaikaan, jokin viikonloppu.

Sitten matkustin R6-junalla takaisin 30:nen kadun rautatieasemalle (30th Street Station), josta paremmalla onnella R7:lla kotiin Mt. Airyyn. Asemalaiturilla junaa odotellessa Eppu Normaali sai jatkaa. "John Fogerty" sattui jatkumaan kohdasta, jossa oli tilanteeseen sopivat sanat: "Nyt murhe väistyy mielen sopukoista, en ole enää in bad mood --" (Lainaus korjattu 12.7. Kiitos tarkkasilmäiselle (ja minua tarkempikorvaiselle) blogin lukijalle!)

Edellinen - Maanantai 9.3.2009 - Seuraava

Piipahdus Manayunkissa

"Mullon tästä asti aikaa"?

Edellinen - Maanantai 9.3.2009 - Seuraava - Blogin etusivulle