Polkupyörällä töihin ja miten siihen päästiin

Tänään kuljin työmatkani polkupyörällä ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. Vihdoinkin! :) Ehjänä selvittiin, sekä mies että pyörä. Mutta silti ensivaikutelmani on, että vaatii aika paljon sinnikkyyttä olla työmatkapyöräilijä USA:ssa, ainakin täällä Philadelphiassa. Täkäläinen liikennejärjestelmä näyttää olevan rakennettu autojen ehdoilla ja pyöräilijät ovat siinä vähän lapsipuolen asemassa... Pyöräteitä ja opasteita niillä ei ole läheskään niin tiheässä kuin esimerkiksi Suomessa pääkaupunkiseudulla. Helsinki voitaa Philadelphian pyöräilijäystävällisyydessä 6-0, sori vain. :)

Mutta miten pääsinkään tähän asti, että ajoin pyörällä töihin? Palaan vähän taaksepäin ja muistelen viime viikkojen tapahtumia.

Polkupyörää mä metsästän

Alunperin minun oli tarkoitus ostaa käytetty polkupyörä. Miksi käytetty, siihen oli kaksi syytä. Ensinnäkin ajattelin, että koska olen täällä todennäköisesti enintään ensi vuoden loppuun, enkä siis kovin kauaa, pärjäisin käytetylläkin. Toiseksi ajattelin, että käytettyä pyörää ei varastettaisi tai vahingoitettaisi niin helposti kuin uutta.

Moni suositteli etsimään käytettyä pyörää graigslist -verkkopalvelusta. Palvelu oli minulle entuudestaan tuttu, löysin sitä kautta vuokra-asuntonikin. Selailinkin jonkin verran graigslistin pyöränmyynti-ilmoituksia jo aiemmin keväällä. Harkitsin oman ostetaan-ilmoituksen jättämistäkin. Minusta kuitenkin tuntui epävarmalta ja työläältä etsiä pyörää netistä. Ilmoituksia oli aika paljon, mutta moni pyörä oli myynnissä jossakin kauempana Philadelphiassa. Lisäksi tekstinpätkän ja kuvan tai muutaman perusteella minusta tuntui vaikealta arvioida pyörien sopivuutta. Pidin parempana pyörien arvioimista paikan päällä käytettyjä pyöriä myyvissä liikkeissä. Mutta sellaisia liikkeitä ei niin vain löytynytkään!

Työpaikkani lähellä on myös pyöriä myyvä urheiluliike, Eastern Mountain Sports, mutta siellä ei myyty käytettyjä pyöriä. Kävin kuitenkin jokin viikko sitten muuten vain kyseisessä liikkeessä. Myyjä kuitenkin tiesi kaksi liikettä, jotka myisivät käytettyjä pyöria: Via Bicycles ja Firehouse Bicycles. Tämän haluan lisäksi kertoa: liikkeen ulkopuolella paikallinen kadonneita lapsia etsivä järjestö keräsi varoja. Lasten sieppaaminen ja piilottelu kuulostaa julmalta ja järkyttävältä. Miten joku voi tehdä sellaista, tällaisessakin maassa?

Työpaikaltani vihjattiin, että myös Trophy Bikes -niminen liike saattaisi myydä käytettyjä pyöriä. Kävin liikkeessä ja sain kuulla, että eivät myykään. Via Bicyclessä kävinkin sitten pari kertaa katselemassa käytettyjä pyöriä. Oli sesonkiaika, ja ilmeisesti aikalailla niin sanotusti myyjän markkinat. Kysyin yhden sopivalta vaikuttavan pyörän hintaa: 275 dollaria (noin 200 euroa). Useimmat pyörät eivät olleet kummoisessakaan kunnossa, monissa ketjut ruosteessa yms. Käytetyt pyrät eivät olleet sillälaillla houkutelevaksi kunnostettuja ja siistittyjä myyntiä varten kuin esimerkiksi Helsingin erinomaisissa pyöräliikkeissä, kuten vaikkapa Helsingin Urheiluvälinehuollossa (toimii Malmin Uimahallin yhteydessä) tai Vuosaaren pyörähuollossa. Näissä molemmissa on erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu, vinks, vinks. Ei Philadelphian pyöräliikkeittenkään palvelussa ole moittimista, mutta pyrien kysyntä oli loppukeväästä varmaan kuumimmillaan, joten myyjää oli Via Bicyclessä hankalahko tavoittaa...

Myös aika lähellä asuinpaikkaani on pyöräliike, Wissahickon Cyclery. Myös tämä Chestnut Hillissä sijaitseva liike myy ainoastaan uusia pyöriä. Jokin aika sitten pistäydyin kuitenkin sisään kyselemään edullisimman uuden pyrän hintaa. Se oli vain 300 dollaria (vrt. edellä mainitun käytetyn hintaan). Kiinnostuin siitä. Liikkeessä oli heti saatavilla siitä mallista kuitenkin vain minulle liian suurta kokoa. Myyjä sanoi, että he voivat joka tapauksessa tilata pyörästä pienempää kokoa liikkeeseensä ja että voisin tulla myöhemmin katsomaan sitä. Tulinkin, ehkä viikon päästä (pyörä ei ollut vielä tullut) ja parinkin, jolloin kävi ilmi, että ne pyörät ovat valmistajaltakin loppu.

Olin jo sortunut uuden pyörän viehätykseen. Ajattelin, että voisin myydä sen lähtiessäni ja saada hinnasta vielä jotain takaisinkin, toisin kuin ehkä ruosteisesta käytetystä pyörästä. Uusi voisi olla myös turvallisempi ja tulisi ehkä enemmän ajettua kuin käytetyllä. Kun sopivaa käytettyä ei tahtonut löytyä, päädyin lopulta Wissahickon Cycleryn toiseksi edullisimpaan malliin. Se oli Jamis-merkkinen maastopyörä. Vakiona siihen ei kuulunut lokasuojia eikä soittokelloa, joten ostin nekin ja pyysin asentamaan. Lisäksi hankin kypärän, se on ehdottoman tarpeellinen turvavaruste. Toinen tarpeellinen turvavaruste pyörässä on mielestäni sivupeili vasemmalla puolella ohittavien autojen ja toisten pyörien havaitsemista helpottamaan. Joten peili tuli pyörään myös. Runkolukkoakaan pyörässä ei ollut, joten hankin ensin vaijerilukon ja myöhemmin toisesta liikkeestä myös U-lukon. Ne ovat tarpeen, kun pyörä pitää jättää kadulle parkkiin. Pumppu vielä, että pyöriin saa ilmaa, ja paketti alkaa olla valmis.

Noudin uuden pyöräni liikkeestä lauantaina 30.5. Pikkaisen ajelin sillä sivukatuja saman tien. Varsinaisen pidemmän koeajon tein seuraavana päivänä. Seuraavalla viikolla sää oli enimmäkseen sateista tai vähintäänkin epävakaista, joten en vielä lähtenyt pyörällä töihin. Koeajossa kuitenkin huomasin, että jarrut kaipaavat säätöä. Veinkin pyörän Wissahickon Cycleryyn jarrujen säätämistä varten seuraavana lauantaina (6.6.). Samalla pyysin asentamaan satulan korkeussäädön pikalukituksen tilalle tavallisen pulttikiinnityksen, jotta satulaa ei oli niin helppo varastaa. Sain pyörän takaisin jo samana iltapäivänä, ja tein saman tien toisen koeajon, koska sää oli siihen suotuisa.

Ensimmäinen pyörämatka töihin

Sää oli vielä alkuviikosta epävakainen, mutta tänään sää vaikutti hyvältä pyöräilyyn. Niinpä lähdin matkaan. Pomon antamien ohjeiden ja Google mapsin karttojen tutkailun avulla löysin asunnoltani Mt. Airystä perille työpaikalleni Market Streetille University Cityyn. Kuulemma matka on noin yhdeksän mailia (noin 14 kilometriä).

Osan matkaa jouduin kulkemaan kadulla ajoradan reunaa, osan matkaa saatoin ajaa kevyen liikenteen väylää. Schuylkill-joen reunaa kulkee hyvä kevyen liikenteen väylä, mutta siinä kulkeva myös jalankulkijat. Oikeanpuoleinen liikenne on väylällä käytössä, mutta pyöräilijöille ja jalankulkijoille ei ole omia kaistoja, kuten Suomessa usein on. Varsinkin paluumatka olikin melkoista pujotelemista jalankulkijoitten välistä, lisäksi vastaantulevia pyöräilijöitä väistellen.

Maisemat Schuyllkill-joella olivat hienot. Joen ylittää monta komeaa siltaa. Rannassa näkyi myös paljon hanhia. Tuli heti mieleen, että tänne pitää tulla jokin päivä valokuvaamaan.

Pyörän turvallinen säilyttäminen työpäivän ajan askarutti. Työpaikkani edessä kadulla on onneksi paksusta metalliputkesta tehtyjä ja katuun kiinteästi asennettuja telineitä, joihin pyörän voi kunnolla lukita. U-lukolla kiinnitinkin pyörän rungon telineeseen ja vaijerilukolla vielä pyörät, koska niissä on pikalukitus (helppo irrottaa ja viedä).

Kaikella arvostuksella työpaikkaani kohtaan on sanottava, että suihku- ja vaatteenvaihtotilat voisivat olla paremmatkin. Kuulemma koko talossa on vain yksi suihku per sukupuoli. Suihkut ovat WC-tiloissa, joissa ei ole säilytyslokeroita. Taukohuoneesta sain tosin käyttööni lokeron. Ehkä suihkuille yms. sosiaalitiloille ei ole tarpeeksi kysyntää. Todennäköisesti täällä ei ole niin paljoa niitä tarvitsevia pyöräilijöitä (vaikka talossa on pitkälle yli sata ihmistä töissä). Maassa maan tavalla! :)

Edellinen - Keskiviikko 10.6.2009 - Seuraava

Polkupyörällä töihin ja miten siihen päästiin

Polkupyörää mä metsästän

Ensimmäinen pyörämatka töihin

Edellinen - Keskiviikko 10.6.2009 - Seuraava - Blogin etusivulle