Antti Knaapilan kotisivut

Edellinen - Sunnuntai 9.5.2010 - Seuraava

"Kiitävi aika, vierähtävät vuodet" - Talvesta keikkuvaan kevääseen

Otsikkoon lainaamani sanat Maa on niin kaunis -laulusta ovat tuntuneet erityisen omakohtaisilta tunnoilta tänä talvena. Uudessa vuodessa ollaan taas. Blogin kirjoittaminen on jäänyt ja jäänyt kerta toisensa jälkeen. Muistelen tässä (muistiinpanojeni ja kalenterimerkintöjeni tuella) vihdoin kerralla koko alkuvuotta - vaikka onkin hassua muistella talvea kun ulkona on melkein kesä. :)

"Lomakuume"

Jotkut väittävät, että kun loma alkaa niin sairastuu. Olen alkanut jossain määrin uskoa tuohon. Joulunpyhien jälkeen Suomessa ollessani tulin salaperäiseen kuumeeseen, joka ei hevin hellittänyt. Lääkäri määräsi kohonneitten tulehdusarvojen takia antibioottikuurin ja kuume hellitti lopulta, mutta kuumeen syy jäi arvoitukseksi.

Jotkut sanovat myös, että jos ihminen ei itse pidä lomaa ja palaudu, niin elimistö järjestää lopulta loman sairastumalla. Olen aiemminkin (silloin raskaan opiskelukevään jälkeen) ollut kuumeessa, jonka syy jäi lääkäriltäkin selvittämättä. Niin tai näin, tällaiset tapahtumat opettavat minulle ihmisen inhimillisyyttä, voimavarojen rajallisuutta, sitä, että ihan kaikkea ei elämässä lopultakaan pysty hallitsemaan, vaikka kuinka yrittäisi.

Sairastumisen takia jäi harmittavasti tekemättä asioita, joita olin suunnitellut Suomen-reissuani varten, kuten esimerkiksi Ateneumin Picasso-näyttelyssä käynti. Toisaalta oli turvallista sairastaa vanhempien luona tutussa ympäristössä.

Passi jumissa

Onneksi muutamia sukulaisia ja ystäviä pääsi tapaamaan loman terveinä päivinä. Muutamia töihinkin liittyviä asioita sain hoidetuksi, joten Suomen reissuni ei ollut kokonaan lomamatka. Uusin Yhdysvaltojen viisumini vuodeksi eteenpäin ja kävin myös pitämässä yhtä töihin liittyvää palaveria.

Viisumin uusimista varten kävin viemässä tarvittavat paperit ja haastateltavana Yhdysvaltojen suurlähetystössä Helsingissä, kuten vuotta aiemminkin. Paperini olivat kunnossa, joten käynti oli lähinnä muodollisuus. Viisumi tulee passiin. Tässä tapauksessa se oli passin sivulle liimattava tarra, jossa on tarvittavat tiedot. Lähetystön käytäntönä on, että henkilökohtaisen käynnin jälkeen passi jää lähetystöön, josta se lähetetään kirjatussa kirjeessä hakijalle.

Yhdysvalloissa minulla ei ollut tapana kuljettaa suomalaista ajokorttiani mukanani, varjellakseni sitä hukkumiselta. Niinpä unohdin ottaa sen mukaan Suomen-reissulleni. Passi oli siten ainoa mukanani ollut henkilötodistukseni. Nyt passi oli kuitenkin postitoimipaikassa kirjatussa kirjeessä, jonka saamiseksi minun olisi pitänyt näyttää henkilöllisyytodistusta. :) Selitin tilanteeni postivirkailijalle, joka kyseli asiaan neuvoa postin palvelunumerosta. Ohjeiden mukaan avasimme kuoren ja koska kävi ilmi, että samannäköinen naama löytyi sekä passista että päästäni, sain pitää passini. :)

Vuodenvaihteessa 2009-2010 Suomessa oli lumiset postikorttimaisemat. Lunta ja pakkasta riitti, ja riitti kuulemma vielä pitkälle kevättalveenkin.

Paluumatka USA:aan takkuaa: jumissa Lontoon Heathrown lentoasemalla

Islannin tulivuorenpurkauksen huhtikuussa aiheuttamien lentoliikenteen ongelmien rinnalla oman paluumatkani ongelmat tuntuvat pieniltä. Joka tapauksessa tavallista enemmän odottelua liittyi myös paluumatkaani USA:aan.

Paluumatkani Philadelphiaan kulki Lontoon kautta, kuten tavallisestikin. Tällä kertaa tosin vain Helsigistä Lontooseen matka sujui normaalisti. Lontoossa sitten yllätti räntäsade, ja jatkolentoni Lontoosta Philadelphiaan peruttiin muutamien tuntien odottelun jälkeen.

Joulun aikoihin tapahtuneen pommi-iskun yrityksen jälkeen turvatoimia USA:aan suuntautuvilla lennoilla oli kiristetty. Niin meidät Philadelphiaan matkaavatkin tarkastettiin hyvin tarkasti, ennen kuin pääsimme astumaan koneeseen.

Tavanomaisen turvatarkastuksen lisäksi portilla oli lisätarkastus. Naisille ja miehille oli erilliset jonot, joissa vartalomme tunnusteltiin. Myös käsimatkatavarat tutkittiin tarkasti. Minulla oli repussani minikokoinen ensiapupakkaus, johon kuului myös turvavyöleikkuri. Leikkuri takavarikoitiin. Oli ilmeisesti liian epäilyttävä teräase.

Sitten istuimme koneessa odottamassa koneen pääsyä pesuun, jossa lumet huuhdeltaisiin pois koneen päältä. Odottelimme koneessa muutaman tunnin, mutta lopulta kuulutettiin, että lento perutaan. Tuli kuulemma odottelussa lakisääteinen raja vastaan.

Loppuilta kuluikin sitten odottelussa erilaisissa jonoissa. Me lennon matkustajat jouduimme ensin astumaan maihin (EU-kansalaisena se ei onneksi ollut ongelma) ja ottamaan matkalaukut takaisin haltuumme. Heatrown lentoasemalla oli melkoinen ruuhka, kun ilmeisesti suurin osa lennoista jouduttiin lumentulon takia perumaan. Oli rasittavaa, kun ei tiennyt, milloin pääsisi jatkamaan matkaa.

Onneksi lentoyhtiö, British Airways, järjesti meille majoituksen ja bussikuljetuksen majoituspaikkaan. Aamulla soitin lentoyhtiön palvelunumeroon varatakseni uuden lennon ja minua onnisti, sainkin paikan jo heti seuraavan päivän vastaavalta lennolta. Ja se lento pääsi lähtemäänkin, ja onnellisesti perille Philadelphiaan.

Paluu arkeen

Syksyn ja joulunajan reissaamisten jälkeen teki mieli elää jonkin aikaa ihan tavallista arkea. Vähän aikaa USA:aan paluun jälkeen keitin hernekeittoakin (suomalaisista herneistä tottakai) päästäkseni kotoisiin tunnelmiin.

Suomalaisväriä oli kevättalvessa siinäkin, kun kävin (15.1.) konsertissa, jossa suomalainen sopraano Karita Mattila esiintyi yhdessä Philadelphian sinfoniaorkesterin (Philadelphia Orchestra) kanssa. Mahtavaa nähdä livenä suomalaisia taiteilijoita esiintymässä USA:ssa.

Mattila ei kuitenkaan ollut kevään ainoa suomalainen, joka esiintyi Philadelphian orkesterin kanssa. Osmo Vänskä johti orkesteria maaliskuussa. Kävin Vänskän johtamassa konsertissa yhdessä vuokranantajapariskuntani kanssa (13.3.). Olimme yhtä mieltä siitä, että konsertti oli loistava. Ohjelmassa oli muun muassa Sibeliuksen toinen sinfonia, joka muuten oli ohjelmalehtisen mukaan yksi Philadelphian orkesterin esitetyimpiä teoksia ("-- it has become one of the most frequently performed pieces by the Orchestra --". Hyvä Suomi! :)

Amerikkalaiset juovat kahvinsa tyypillisesti mukista, kartonkimukista tai termosmukista, mutta kahvikuppeja näkee harvoin. Kahvimukin kansi mahdollistaa muki kädessä kävelyn juomaa läikyttämättä. Kannessa on pieni reikä (joskus uudelleen suljettavakin) jonka kautta kahvia voi nauttia lennossa. Nerokas keksintö kiireisille kaupunkilaisille. Eräänä aamuna rautatieaseman edustalla mainostettiin tällaisia kahvimukeja ja niitä jaettiin ohikulkijoille kahvin kera. Vaikka juonkin kahvini mieluummin istuallaan, niin päätin minäkin kokeilla kahvimuki kädessä kävelyä, kun kerran tilaisuus tarjoutui. Aseman luona käteen isketyn kahvimukin kanssa sitten kävelin työpaikalleni kahvia mukista hörppien. Onnistuihan se, mutta kyllä vieläkin kahvittelen mieluiten pöydän ääressä... :)

Varsinainen syy mainita tästä kahvimukista ei oikeastaan ollut edellämainittu kokemus amerikkalaistyylisestä kahvimuki kädessä kadulla kävelystä, vaan mukin kyljestä paljastunut pakkauksen valmistajan nimi: Huhtamäki. Hyvä Suomi, taas kerran! :)

Tammikuun lopulla (23.1.) tein Weavers Way Co-Op:issa toisen kolmesta kahden tunnin työvuorostani, jotka osuuskaupan jäsenenä joudun tekemään. Koska ennen joulua sataneet lumet olivat sulaneet kaduilta ja sää oli muutenkin suotuisa, kuljin paikalle polkupyörällä! Enpä muista, että olisin koskaan aiemmin ajanut pyörällä tammikuussa. No, pyöräilykauden aloitus jäi tilapäiseksi huviksi, sillä lunta oli vielä satava Philadelphiaan runsaastikin...

Weavers Way Co-op -osuuskaupan vihanneksia

Weavers Way Co-op, paikallisten kesken pelkkä Co-op (osuuskauppa), muistuttaa suomalaisia ruokakauppoja siinä, että vihannekset on itse punnittava, ainakin Mt. Airyn toimipisteessä (kun taas tavallisissa amerikkalaisissa supermarketeissa kassa punnitsee vihannekset puolestasi). Ja näin kätevästi se käy: 1) Ota pussi ja lataa vihannekset sinne. 2) Tarkista tuotteen yksikköhinta hyllynreunasta tms. 3) Aseta vihannekset vaa'alle ja näppäile yksikköhinta koneeseen, niin vaaka näyttää paljonko kyseinen määrä kokonaisuudessaan maksaa. 4) Ota pätkä maalarinteippiä rullasta vaa'an vierestä ja kirjoita oheisella vahakynällä vaa'an ilmoittama hinta teippiin. 5) Kiinnitä hinnan ilmaiseva teipinpätkä pussiin ja olet valmis!

Töissä tuntui alkuvuodesta olevan tavallista kiireempää. Tuntui, että nyt kun olin ollut jo noin vuoden näissä hommissa enkä enää ihan uusi, pomonikin jo odottavat, että jotain pitäisi saada aikaiseksikin. Normaalien hommien lisäksi menin Pennsylvanian yliopiston järjestämälle englannin tieteellisen kirjoittamisen verkkokurssille (Writing for Biomedical Professionals). Se teetti töitä huhtikuun lopulle asti, mutta tuntui myös hyödylliselle, onhan tutkimustuloksista kirjoittaminen oleellinen osa tutkijan hommia.

Sunnuntaina 24.1. kävin taas ihan "turistina" eräässä kohteessa, tällä kertaa National Constitution Centerissä, jota olin aiemmin ihaillut vain ulkoapäin. Ajoitus oli hyvä, sillä oikea turistikausi ei ollut vielä alkanut, ja museossa ei ollut tungosta.

Tammikuun lopulla sää viileni jälleen ja enteili helmikuun alun lumituiskuja. Wissahickonin kaupunkimetsän rinteillä syntyi komeita jääpuikkomuodostelmia, joita kävin valokuvaamassa (ks. alla).

National Constitution Center on niin komea rakennus, että se ansaitsee tulla kuvatuksi blogiin toisenkin kerran (vrt. 29.3.2009). Rakennuksen sisältä paljastuu modernilla multimediatekniikalla toteutettu hieno museo. Toisen kerroksen aulasta löytyvät USA:n osavaltioitten liput. Ulkoseinän "We the People" -teksti inspiroi museovieraita ja ohikulkijoita.

Tammikuun lopulla sää oli otollinen jääpuikojen muodostumiselle: lunta oli taas satanut ja lämpötila sahasi nollan tuntumassa.

Näin pitkiä jääpuikkoja olen nähnyt harvoin Suomessakaan. Puikot olivat pidempiä kuin minä, vaikka en niitten kanssa poseeraamaan päässytkään.

Tämän kallion kivilajin joku muu tietäisi paremmin, mutta jännän näköisiä kuvioita kallioon on joka tapauksessa muodostunut. Kuvasin tämän "käärmekallion" samalla reissulla Wissahickonissa kuin em. jääpuikot.

Lumimyräkät sotkevat liikenteen, sulkevat työpaikkoja ja rajoittavat kauppojen tarjontaa Philadelphiassakin

Talven toinen kunnon lumimyräkkä iski Philadelphiaan pe 5.2 ja la 6.2. välisenä yönä ja la-aamuna. Perjantai-iltana ostin ruokaa varuiksi, ja niin tekivät monet muutkin - niin paljon ruuhkaa en ollut ennen nähnyt paikallisessa PathMark-supermarketissa. Lumituiskun jälkeen sunnuntaina 7.2. aurinko paistoi, sää oli mitä kaunein ja kävin kävelyllä Wissahickonissa (ks. kuvat alla).

Lumimyräkkä peitti helmikuun alussa maisemat jälleen pehmoiseen lumeen, niin myös tämän Wissahickon-puron ylittävän sillan leveän kaiteen.

Tämä kuvahan voisi olla helmikuisesta Suomestakin. Ehkä sillä erotuksella, että Suomessa puro olisi todennäköisesti ollut jäässä kuvan ottamisen aikaan, ainakin kuluneena talvena. Kuvan Wissahickon-puro pysyi kuitenkin sulana, vaikka lunta onkin aika lailla maahan tupsahtanut.

Lumituiskun jälkeen näki yleisesti jalkakäytäville lumilingolla avattuja kapeita uria. Tässä suola ja aurinko ovat jo ehtineet sulattaa uran pohjan.

"Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!" Joku muistaa paremmin, kuka satusetä näin tapasi sanoa, mutta Philadelphialaiset ovat ilmeisesti saaneet häneltä vaikutteita. :) Suola näkyi olevan täällä liukkaudenpoistossa konsti numero yksi. Sen sijaan Suomessa suosittuun hiekoitussepeliin en muista Philadelphiassa astuneeni.

Suolarae allekirjoittaneen kädessä. Tämä rae oli isommasta päästä mitä poluilla näin.

Maanantaina 8.2. menin junalla töihin normaalisti, samoin tiistaina 9.2. Uusi lumituisku oli kuitenkin jo tuloillaan.

Talven kolmas paha lumimyräkkä alkoi ti 9.2. iltana, mutta eniten lunta satoi ke 10.2. iltapäivällä-illalla. Tiistai-iltana töitten jälkeen kävin supermarketissa - jossa oli jälleen melkoisesti ruuhkaa. Jännää, miten ihmiset hamstrasivat ruokaa, kun tiesivät, että lumisadetta oli tiedossa. Kassoilla joutui jonottamaan selvästi tavallista pitempään, mutta vähän helpommalla pääsin, kun käytin pikakassaa (express lane). Se on kassalinja asiakkaille, joilla on vain pieni määrä ostoksia (PathMark-supermarketissa kuitenkin alle 15, joissain kaupoissa vähemmän). Tuoreet leivät ja tavalliset maidot gallonaa pienemmissä pakkauksissa oli myyty loppuun, samoin gallonan rasvattomat maidot... Niinpä ostin gallonan maitoa, jossa 1% rasvaa.

Jäteautojakin oli valjastettu lumenauraamistehtäviin. Aurauskapasiteetti oli Philadelphiassa varmasti kovilla kuluneen talven kolmessa lumimyräkässä.

Ei näin. Gallonan (noin 3,8 litraa) maitotönikkä on aivan turhan suuri yksineläjän tarpeisiin. :) Mutta minkäs teet, kun lumimyräkän alla ihmiset ovat hamstranneet kaikki pienemmät maitopakkaukset supermarketista loppuun ennen kuin ehdit töiltäsi paikalle? Onneksi tämä maito oli ostettaessa tuoretta ja tuli pitkälti juotua parasta ennen -päivään mennessä (Näille muovikanistereille annetaan varsin pitkiä myyntiaikoja: esimerkiksi tämän ostin 10.2. ja (kuten ehkä kuvastakin voi huomata) parasta ennen -päivämäärä oli 22.2.). Täytyy kyllä myöntää, että ostin gallonan maidon myös voidakseni kerrankin hyvällä tekosyyllä ikuistaa tämän Ameriikan ihmeen. :)

Keskiviikkona 10.2. työpaikkani Monell Chemical Senses Center oli virallisesti suljettu lumimyrskyn takia ja minäkin tein etätöitä kotona. En muista, kulkiko junatkaan. En käynyt ulkona muuten kuin illalla luomassa lumia.

Myös seuraavana päivänä, torstaina 11.2., Monell Center oli suljettu. Lumisade oli lakannut ja aurinko paistoi. Lunta ja sohjoa riitti, jalkakäytävillä oli vain kapeita uria kulkemista varten. Tein tortainakin etätöitä kotona. Iltapäivällä kävin ulkona ja samalla supermarketissa. Tuoretta leipää ei taaskaan ole.

Vuosi ja risat USA:ssa

Minun oli tarkoitus kirjoittaa blogiin erityinen juttu siitä, miltä tuntui, kun vuosi USA:ssa täyttyi. No ei tullut tehtyä sitäkään. Ehkä voin palata asiaan, kun täynnä on yksi ja puoli vuotta. :)

Tänä keväänä huomasin, että jotkin vuosi sitten koetut asiat alkavat toistua, ja siitä huomasin, että olin ollut täällä yli vuoden. Esimerkiksi partiolaistyttöjen keksit (Girl Scout Cookies) ilmestyivät katukuvaan taas helmikuun tienoilla. Samoin erilaiset päivät alkavat toistua, kuten ystävänpäivä.

Tein kolmanen ja viimeisen työvuoroni osuuskaupassa (Weavers Way Co-op) 20.2. Työskentelin tälläkin kertaa, kuten molemmilla aikaisemmillakin kerroilla irtotavaran pakkaamisessa (bulk packing).

Töissä pääsin tekemään vihdoin laboratoriotöitä. Se oli mukavaa vastapainoa tietokoneen ääressä työkentelylle. Pääsin opettelemaan genotyyppausta ja käyttämään minikokoisen haravan näköistä monikanavapipettiä. :)

Tilastollisen genetiikan kurssi Boulderissa, Coloradossa

Pääsin tänäkin vuonna osallistumaan tilastollisen genetiikan kurssille Boulderissa maaliskuun alussa. Kurssilla tuli paljon uutta asiaa. Kurssi oli tänäkin niin sisällöltään kuin järjestelyiltään vuonna erinomainen.

Minulle tarjoitui tilaisuus myös pistäytyä läheisessä Denverin kaupungissa samalla reissulla. Siellä kävin Denverin taidemuseossa (Denver Art Museum), joka minusta tuntui olevan erikoistunut villiä länttä kuvaavaan taiteeseen. Cowboyta ja intiaaneja esittäviä teoksia oli paljon. Museolla on myös laajat kokoelmat eletä-amerikkalaista ja aasialaista taidetta.

Tein lentomatkat (Philadelphia-Denver-Philadelphia) Southwest -yhtiön lennoilla. Menomatkalla koin ensimmäisen kerran, että ilmeisesti itse lentokapteeni tuli heittämään läppää matkustamoon ennen lennon alkua. Yleensähän kapteeni vain jossain vaiheessa kuuluttaa terveisenä kaiuttimien kautta. Tällä kertaa kapteeni kuitenkin hauskuutti matkustajia muun muassa sanomalla, että kun kohta alkaa lumien huuhtelu koneen päältä (deicing) ja näätte ikkunoista höyryä, niin älkää sitten avatko niitä ikkunoita... :)

Paluumatkalla istuin ikkunan vieressä ja minun vieressäni istui tukeva mies. Jouduin itse istumaan pikkaisen vinottain ikkunan edessä. Kaveri oli niin pullea, että hänellä oli vaikeuksia saada istuinvyötä kiinni. :) No, tulevaisuudessa olen itsekin sellainen, jos en kohta muuta omaksumiani amerikkalaisia herkuttelutottumuksia...

Talvi 2009-2010 näyttää olleen ankara myös Coloradossa. Kalliovuorten huipuilla on vielä kosolti lunta 6.3. (vrt. vastaaviin kuviin 21.3.2009).

Kyltti Red Robin -hampurilaispaikan edustalla

Red Robin -hampurilaisketjun pysäköintipaikalle ei asiattomien parane pysäköidä. :)

Colorado State Capitol Denverin keskustassa

Colorado State Capitol on Coloradon osavaltion hallintorakennus. Komea rakennus sijaitsee Denverissä, joka on Coloradon pääkaupunki

Colorado State Capitolin tornissa liehuvat Yhdysvaltojen ja Coloradon liput. (Kuva on vino, ei torni.)

Denverin taidemuseo (Denver Art Museum) käsittää kaksi rakennusta: "North Building" (vanhempi) ja "Hamilton Building" (uudempi). Kuvassa Hamilton Buildingin pääsisäänkäynti. Oppaan mukaan rakennuksen suunnitellut arkkitehti ajatteli, että on olemassa paljon muitakin kulmia kuin suora kulma. Siksi rakennuksessa on paljon kaltevia seiniä.

"Kevät keikkuen tulevi"

Kevät tuntui alkavan, kun palasin Coloradosta. Vanhan sanonnan mukaan "kevät keikkuen tulevi". Muistelin viime keväästä, että Philadelphiassa kevät on erityisen keikkuva. Niin oli tänäkin vuonna. Muutama viikko oli suhteelisen normaalia keväistä säätä. Sitten tuli melkein kesäisen lämmintä. Sitten taas viileni. Sää vaihteli paljon. Huhti-toukokuun vaihteessa oltiin kunnon hellelukemissa. Tätä kirjoittaessa on taas vähän viileämpää ja vaihteeksi tuulista.

Koska en päässyt näkemään Suomen reissullani Ateneumin Picasso-näyttelyä, olikin lohduttavaa, että myös Philadelphian taidemuseossa oli sattumalta tänä keväänä näyttely Pablo Picasson taiteesta. Tutustuin näyttelyyn 11.4.

Pablo Picasson taiteen näyttely Philadelphian taidemuseossa

Keväällä Philadelphian taidemuseossa oli näytteillä erikoisnäyttely "Picasso and the Avant-Garde in Paris". Taidemuseon erikoisnäyttelyiden erikoisuutena on myös se, että ennakkoon ostetut liput oikeuttavat sisäänpääsyyn vain tiettyyn aikaan tiettynä päivänä, eikä paikan päällä lippua voi enää välttämättä ostaa, jos kyseinen ajankohta on jo ennakkoon loppuunmyyty.

Tieteellinen konferenssi St. Petersburgissa, Floridassa

Pääsin tänä keväänä jälleen myös kemiallisten aistien tutkijoitten AChemS-konferenssiin huhtikuun loppupuolella. Tänäkin vuonna se järjestettiin Floridassa, mutta eri kaupungissa kuin aiemmin, nimittäin St. Petersburgissa.

Tänä vuonna minulla oli tavallista jännemmät paikat konferenssissa, koska minun piti pitää siellä suullinen esitys. Esitys meni lopulta ihan hyvin, mutta esitystä seuraavana iltana kurkkuni tuli kipeäksi ja tulin nuhaan. Loppukonferenssi menikin sitten vähän puolikuntoisena ollessa. Pystyin kyllä sentään osallistumaan.

Tosiaan Islannin tulivuorenpukauksen aiheuttama tuhkapilvi sotki lentoliikenteen Euroopassa niin pahasti juuri konferenssin aikkoihin, että useita Eurooppalaisia osallistujia joutui jäämään pois konferenssista. Joitakin suullisia esityksiä (myös yksi siitä symposiumista, jossa itse olin pitämässä esityksen) jäi välistä, koska esittäjä ei päässyt paikalle. Samoin postereita (tutkimustuloksista kertovia julisteita) puuttui posterihallista sieltä täältä samasta syystä.

Eräänä iltapäivänä, kun ohjelmassa oli taukoa, kävin St. Peterburgin keskustassa tutustumassa Salvador Dali -museoon. Ajattelin ensin, että en ehkä saisi paljon irti vierailusta, koska epäilin, että en ymmärtäisi taiteilija moderneja, surrealistisia teoksia. Osallistuin yleisöopastukselle ja oppaan esitellessä maalauksia huomasinkin, että onhan niissä jotain ideaa. Suosittelenkin kaikille muillekin kaltaisilleni aloitteleville taiteen ihaileijoille osallistumista yleisöopastuksiin taidemuseoissa vieraillessa. Opastuksen avulla vierailusta saa paljon enemmän irti.

Salvador Dali -museon sisäänkäynti St. Petersburgissa, Floridassa. Museo on muuttamassa uusiin tiloihin kaupungin ydinkeskustaan vuonna 2011.

Aallot vyöryvät St. Pete Beachin rantaan

Vasta konferenssin päätyttyä maltoin käydä katsomassa konferenssipaikan läheistä hiekkarantaa (St. Pete Beach). Kova tuuli ajoi vaahtopäitä rantaan ja enteili saman illan ukonilmaa.

Paluulento Tampasta (lähin isompi lentokentä) Philadelphiaan viivästyi usealla tunnilla ukkosmyrskyn takia. Onneksi meitä oli useampia kollegoita työpaikaltamme matkaamassa samalla lennolla, niin ei tarvinnut odotella yksikseen tuntitolkulla lentoasemalla. Joka tapauksessa täytyy sanoa, että viimeisen puolen vuoden aikana minulle on sattunut tavallista enemmän lentoasemilla odottelua. Eikä lentoyhtiöilläkään varmasti ole olleet parhaat ajat varsinkaan Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttamien ongelmien takia.